top of page

Kasvukausi on vuoden kiireisin aika Carborealilla

Päivitetty: 6 päivää sitten

Kasvukausi Carborealilla

Kasvukausi on vihdoin käsillä yhden historian pisimmän talven jälkeen. Ilmasto muuttuu, ja myös Suomen talvet muuttuvat entistä kylmemmiksi.


Hiilinielujen istuttaminen päättyi viime syksynä poikkeuksellisen aikaisin, sillä maa alkoi routaantua jo lokakuun alussa, jopa Keski-Suomessa! Kesti toukokuun puoliväliin saakka ennen kuin maa suli tarpeeksi, jotta istutuspenkkien kyntäminen saattoi jälleen alkaa.


Carboreal pyrkii istutuksessa mahdollisimman vähäiseen maan käsittelyyn taatakseen taimien hyvän selviytymisen. Tämän takia yrityksellä on käytössä ainutlaatuinen, varta vasten rakennettu penkkiaura, jolla noin 3/4:a maa-alasta jää koskematta. Penkkien kyntämisen yhteydessä levitetään myös boorilannoite, joka varmistaa taimien alkukehityksen. 


Pelloilla on yleensä puute boorista, kun käyttötarkoitus muuttuu peltokasveista metsään. Kasvien ravinnetarve vaihtelee suuresti riippuen siitä mitä kasvatetaan, ja siksi on tärkeää huolehtia, että maassa on oikeat ravinteet. Vain siten voimme maksimoida hiilinielun.


Heinän kasvua alkuvaiheessa hillitään kemiallisesti kertatorjuntana tavanomaisilla peltoviljelyssä käytettävillä torjunta-aineilla ennen istutusta. Tämän jälkeen alueilla ei käytetä lainkaan kemiallisia torjunta-aineita, jotta biodiversiteetti ja maaperän terveys pysyvät erinomaisina.


Carborealilla on kevään 2024 istutuskaudelle varattuna yli 440 000 tainta, ja syksylle on asetettu tavoitteeksi sama määrä lisää. Tällä määrällä saadaan sidottua hiilidioksidia jopa enemmän kuin Hanasaaren hiilivoimalan päästöt olivat!


Carborealin istutukset keskittyvät touko-kesäkuuhun ja syys-lokakuuhun. Keskikesän kuumuus ja kuivuus ovat taimille niin suuri uhka, että pyrimme välttämään keskikesän istutukset. Kevätkaudella voimme istuttaa käytännössä kaikille maalajeille, vaikka osassa alueista istutuspenkit ovat hyvä vielä tiivistää liiallisen kuivumisen estämiseksi. Kevään istutukset toimivat kuitenkin lähes kaikilla alueilla. Syksyn istutuskaudella meidän on oltava tarkkoja sen suhteen, mille maalajeille puita istutetaan. Sopiva pintarouta, eli rouste, saattaa tietyillä maalajeilla nostaa taimen ulos maasta, jolloin se kuolee. Näitä maalajeja ovat muun muassa tietyntyyppiset hiesumaat. Käytännössä Carborealin kasvukauden työt painottuvat siis kahteen sesonkiin, jolloin on todella kiireistä, ja maastossa työskentelee kymmeniä henkilöitä yhtä aikaa.


Nyt vain toivotaan hyvää keliä!


Yritys, kiinnostaako kompensointi? Haluatko osallistua ilmastonmuutoksen haasteiden ratkaisuun konkreettisten toimien, kuten hiilidioksidipäästöjen vähentämisen ja päästökompensaation avulla? 


Mikäli kiinnostuit Carboreal Oy:n palveluista, voit olla meihin yhteydessä yhteydenottolomakkeen kautta tai soittamalla +358 505488751.



Komentarze


bottom of page