Päästövähennysten kustannustehokkuus on otettava huomioon ilmastoratkaisuissa
- katariinakoivula
- 8.1.
- 2 min käytetty lukemiseen
EU:n on vähennettävä nettopäästöjään 90% vuoteen 2040 mennessä vuoden 1990 tasoon nähden (Council of the European Union, 2025). Ilmastopolitiikka ei perustu ainoastaan kunnianhimoisiin tavoitteisiin, vaan siihen, miten tehokkaasti päästövähennykset saavutetaan. Neuvoston käsittelemässä ehdotuksessa korostetaan kustannustehokkuutta, teknologianeutraalisuutta sekä jäsenmaiden erilaisia lähtökohtia ja vahvuuksia. Vertailua eri keinojen välillä on tehtävä, sillä jokaisella eurolla tulisi saada aikaan mahdollisimman suuri ilmastohyöty.
Metsitys ja turvemaiden vettäminen ovat molemmat luontopohjaisia ratkaisuja, mutta niiden kustannukset sidottua tai vältettyä hiilidioksiditonnia kohden poikkeavat toisistaan. Kansallisen energia- ja ilmastopolitiikan uusissa toimissa ja skenaariossa turvemaiden ja suonpohjien vettämisen tavoitteeksi on määritelty 30 000 hehtaaria Suomessa vuoteen 2030 mennessä (VTT, 2025).
Energia- ja ilmastostrategian luonnoksessa vettämisen lisärahoitukseksi on ehdotettu 31m€ vuoteen 2030 mennessä (TEM, 2025). Tämä tarkoittaa sitä, että vettämisen kustannus olisi jopa 103 €/tnCO2-ekv.
Edullisten uudelleenmetsityshankkeiden kautta saavutettavissa oleva hiilenpoistopotentiaali on kymmenkertainen verrattuna aiempiin IPCC:n arvioihin. Uudelleenmetsityshankkeiden arvioitu kustannus on alle 20 dollaria hiilidioksiditonnia kohden ja sitä pidetään edullisena vaihtoehtona. (Conservation International, 2024)
IPCC:n AR6-raportin työryhmä 3 on arvioinut metsityshankkeiden kustannuksiksi 0-240 dollaria tonnia kohden. (Climate Interventions, 2025). Fuss ym. (2018) on esittänyt metsänuudistusten ja hiilenpoistokustannuksen vaihteluväliksi puolestaan 0-53 dollaria poistettua hiilitonnia kohden. Vaihteluväliin vaikuttavia tekijöitä ovat sijainti, metsänhoitokustannukset ja puusto.
”Nyt ja vuoteen 2030 asti luontopohjaiset ilmastoratkaisut, kuten uudelleenmetsitys, ovat toteuttamiskelpoisin ja kustannustehokkain tapa saavuttaa ne gigatonniluokan hiilenpoistot, jotka IPCC on tunnistanut Pariisin sopimuksen tavoitteiden saavuttamisen edellytykseksi.” Kalifornian yliopiston metsätaloustieteen professori Matthew Potts on todennut.
Biohiilen ja muiden teknisten hiilensidontaratkaisujen kehitys on vielä vaiheessa ja erittäin kallista. Energia- ja ilmastostrategian luonnoksessa teknisten hiilinielujen kehityshankkeisiin ohjataan 140m€ EU:sta saatua määrärahaa (TEM, 2025). Suomen ilmastopaneeli on arvioinut mm. bioperäisen hiilidioksidin varastoinnin hinnan vaihteluväliksi 120-240€/tn vuoden 2030 tienoilla. Suora talteenotto ilmakehästä vielä vuonna 2035 olisi 500-1000€/tn. (YM, 2025)
Kustannuksia vertaillessa syntyy keskeinen kysymys. Miksi emme priorisoi niitä toimia, joista Suomi saisi eniten päästövähennyksiä suhteessa kustannuksiin? Ilmastojärjestelmä ei palkitse keinoja, vaan lopputulosta.
Myös luonnollisiin hiilinieluihin liittyy epävarmuuksia. EU:n komission ehdotuksessa on nostettu esiin muun muassa metsien ikärakenne, häiriöt ja ilmastonmuutoksen vaikutukset. Epävarmuus ei voi kuitenkaan olla peruste toimettomuudelle. Kuten ilmastotutkija Michael E. Mann on todennut: “Epävarmuustekijät ilmastonmuutoksen ympärillä eivät ole syy toimettomuuteen, vaan ennemminkin syy ryhtyä toimiin entistä agressiivisemmin." Juuri siksi kustannustehokkuuden ja riskien hajauttamisen tulisi ohjata valintoja.
Lähteet:
Kommentit